Uupunut kesävanhus ottaa matkalaukkunsa ja lähtee
kävelemään kohti etelää. Hän kuulee takanaan virkeän
syyspuhurin hilpeän huohotuksen ja kiirehtii
askeleitaan. Puiston ohi kävellessään hän vilkaisee
välinpitämättömästi viimeisiin ruusunnuppuihin, jotka eivät
ehtisi aueta ennen kuin hallanpoika tulee ja taittaa ne. Eipä
se häntä enää liikuta. Tässä on rehkitty jo aivan tarpeeksi ja
eletty oikein olan takaa. Nyt joutaa vanhus etelään
lepäämään
Sitten kun kevät on ajanut talvivanhuksen napapiirin
taakse, lähtee etelästä nuori kesä kohti pohjolaa.
Syyspuhuri on intoa täysi. Se pyörittää puiden latvoja
aivan vimmatusti voimainsa tunnossa, tempaisee nurin
vanhan kelopökkelön ja tuhahtaa: Mitäs tuijotat, pois tieltä.
Se puhaltaa kylmää huurua ympärilleen ja touhuaa
innoissaan väripyttyjen ja pensseleiden kanssa. Puiden
lehdistä tulee punaisia, keltaisia, oransseja, kirjavia, hennon
vihreitä ja vaikka mitä. Se osasi maalata niin kauniisti, ettei
muilla leveysasteilla nähdä sellaista koskaan. Puiden latvat
leimusivat keltaisesta tulipunaiseen Pää kallellaan se
pysähtyy hetkeksi katsomaan työnsä tulosta, nyökkää
tyytyväisenä ja jatkaa matkaansa.
Järven rannalle tultuaan se ottaa mahtavan vauhdin ja
ryntää kohti toista rantaa. Mennessään se nostattaa valtavat
vaahtopäiset aallot ja karjuu kalastajalle, joka on
verkkojensa nostopuuhissa. Se tempaisee veneen laidasta
niin, että se meinaa ihan kaatua. Merellä se ravistelee
riemuissaan laivoja niin, että ihmiset laivoissa tulevat oikein
huonovointisiksi.
Sillä on valtava kiire. Kaikki on saatava valmiiksi ennen
pakkasherran tuloa. Se ajaa pilviä sellaisella vauhdilla, että
ne ehtivät heittää vain hätäisen vesikuuron mennessään.
Aurinkokin vilkaisee kummissaan moista menoa pilven
raosta. Laitumilta se ajaa karjan navettoihin ja kesäasukkaat
pakkaavat kiireen vilkkaa kimpsunsa ja kampsunsa ja
suuntaavat autoillaan kohti kaupunki-kotejaan.
Karhut alkavat katsella koloja talviunilleen. Oravat
keräävät kiireisesti tammenterhoja talvivarastoihinsa.
Kaikilla on kova kiire.
Lopulta syyspuhuri kyllästyy katselemaan maalaamiaan
lehtiä ja alkaa ravistella niitä maahan. Vihaisesti se
juoksuttaa niitä pitkin teitä ja pihoja. Kun vihdoinkin puut
ovat aivan tyhjät, on se ihan uupunut. Se kömpii levolle
kallion koloon ja antaa tietä pakkasherralle, joka odottaakin
jo kärsimättömänä vuoroaan. Pakkanen tulee ja puhaltaa
järvelle, joka muuttuu hetkessä kiiltäväksi peiliksi. Puiden
oksat saavat ylleen puhtaan, valkoisen unipuvun. Luonto
hiljenee ottamaan vastaan talven jäiset kahleet.
Mai-Lis Könönen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti