MaiLis ja Lasse Könönen

Näiltä sivuilta löydät musiikkiamme videoiden ja muiden tallenteiden muodossa, sekä sanoituksia, runoja yms. ajankohtaista asiaa.

Levytilaukset sekä muut yhteydenotot sähköpostitse osoitteesta: kononenml@gmail.com

TAPAHTUMIA, JOISSA OLEMME MUKANA:

23.5. klo 10.00 KesäMäsä, Lahden Satama
me esiinnymme klo 14.00 - 14.30,
laulatamme teitä klo 15 - 15.45

02.06. klo 18 .00 Lauletaan Viittoen Kuoron Kevät-konsertti,
toimimme kuoron ääninä.
Paikka Lahden kaupungin kirjaston auditoriossa

torstai 21. toukokuuta 2015

Oodi Kesälle

Mi olisikaan kesää parempi, Suomen suvea sulompi.
Talven tieltään unhoon heittää, kukkasilla pellot peittää.

Musikantit saapuu sadat.
Viulujansa viritellen, kurkkujansa kakistellen. 
Kovan konsertin aloittaa, soitannoista suloisimman.

Vapaina välkkyy laineet lammen, kosket kuohuu kahlehitta.
Purot pienet pärsytellen, joet suuret jolkotellen.

Puut ylleen kietoo juhlavaatteen, saa ihmisetkin tuosta aatteen.
Turkit vällyt nurkkaan heittää, vartensa kevyesti peittää,
Kevättuulen kutitella, auringon armaan tirkistellä.

Kesäyössä keijut tanssii, menninkäiset esiin marssii.
Koloista antoin - alta turpeen.
Kaikenlaista kansaa herää,
kesäyötä kuulostamaan - aurinkoa kurkistamaan.
Sehän paistaa kaiken yötä, kunnes nukkuu syksyn myötä.

Ääniä myös yöhön mahtuu.
Kaikenlaista sirkutusta sipinää ja lörpötystä.
Kukuntaa ja kurnutusta, pörinää ja piipitystä.

Tuotapa jo kuunnellessa - 
sydän onnesta sykertyy, poven piiloissa käpertyy.
Voiko olla ihanampaa, Suomen suvesta sulompaa.
Koko luonto Luojan luoma, Hänen meille lahjaks' suoma.
Aarteitansa meille tuhlaa, elo on kuin yhtä juhlaa.

Vaan ei kaikki ihmispolot, joill' on liian hyvät olot.
Näe Luojan luomistyötä, ihaile ei kesäyötä.
Arvosta ei kesäpäivää, vaikk' ei oisi pilven häivää.
Aina valmiit valittamaan, suremaan ja jurnuttamaan.
Kelle päivä liikaa paistaa, toiset ei saa poutaa maistaa.
Jos on helle, kansa huokaa. Huh-huh-vilvoitusta tuokaa.

Vaan jos sataa ropisuttaa, kohta vilu vapisuttaa.
Siis kenpä ei nauttisi kesästä aivan sulaisi suvesta.
Avaisi jo silmät korvat, kaiki aistit ammollensa.
Kesän keikkua kunnolla.

Sopukoissa ihmismielen, masennukseen taipuvaisen.
Useinkin niin ilottoman, suvellakin sulottoman.
Kesä juhlamielen antaa, sumukeijuin siivin kantaa.
Yli kaikkien rajojen, halki aikojen - olojen.

MaiLis Könönen

Mansikin mietteitä maantien laidalla

Voi  tuhannen  tulimmaista  noita  kärpäsiä. Ne  työntyvät  silmiin, korviin  ja  joka  paikkaan. Aurinko  porottaa  vailla  mitään  määrää, eikä  varjosta  oo  niin  tietoakaan. Kyllä  sais  emäntä  vähän  kattoo, mihinkä  meikäläisen  päiväks´ pistää, vaikka  eipähän  se  tainnut  paljon  aatella, kun  niillä  oli  niin  kauhia  hoppu  sinne  kirkonkylälle.

Se  on  nääs  perjantaipäivä  nyt,  ja  arvaanpa  jo  edeltä  käsin, minkälainen  ilta  on  eessä. Mitähän  varten  se  isäntä  haisee  niin  kummalliselle  aina  perjantaina. Sitten  ne  heittää  emännän  kanssa  niin  hirveetä  herjaa, että  taatusti  on  mansikin  korvat  punaiset,  vaikka  ei  se  taida  karvojen  alta  näkyäkään.

Sitten  emäntäkin  tulee  niin  vihaseks´, että  se  hyvin  helposti  loimauttaa  lypsyjakkaralla  persuustaan, jos  ei  tarpeeksi  äkäseen  älyä  kääntyillä. Niin  niin – semmosta  se  on, vaan  mitäpä  sitä  lehmä  voisi  moisille……
         
Paniskohan  tuon  purkan  toiseen  poskeen – ihan  hampaat  väsyy  tuosta  ikuisesta  jauhamisesta, vaan  se  kun  on  niin  muotia  meidän  lehmien  kesken.
         
Katos  vaan – siinähän  se  Alatalon  Mikko  painuu  keikalle. Näkyy  tuossa  tien  poskessa  olevan  mainos, että  täälläpäin  se  jossain  sjungailee  tänään. Sääliks´ käy  jätkää, kun  sillä  on  niin  paljon  rahaa, ettei  paskalle  taivu. Eipä  oo  helppoa  silläkään. Sitä  minä  en  kyllä  ymmärrä, että  mitä  se  raha  oikein  on, paitsi  että  sitä  on  oltava  ja  mieluummin  mahollisimman  paljon. Sen  jälkimmäisen  asian  taas  ymmärrän  sitäkin  paremmin. Vaikee  on  olla, jos  ei  pötsi  välillä  tyhjene. Mutta  sepähän  on  sen  Mikon  päänsärky.
         
Postikin  näkyy  tulevan…….Tuopikohan  se  meijän  nuorelle  isännälle  taas  semmoisen  paperinpalan, että  se  menee  heinäpeltoon  pitkäkseen  sitä  ihailemaan. Sillä  on  niin  autuas  ilme  naamallaan  jotta…..
         
Siitä  lähtien, kun  se  yksi  kaunis  pitkätukkainen  tyttö  nousi  tuosta  portin  pielestä  linja-autoon, ja  se  Jussi  oli  sitä  saattamassa, on  posti  aina  selkä  vääränä  kantanut  niitä  lappusia.  Oikein tässä naurattaa, kun  se Jussi  tulee  aina  niin  onnelliseksi  siitä, että  sen  silmissä  muljahtaa melkein talipuolet  päällepäin.  Samanlaisia  silmäyksiä  minä  oon  nähnyt  naapurin  isännän  heittelevän  minun  emäntääni  päin,  kun  minun  isäntä  sattuu  olemaan  loitommalla. Mutta  eihän  se  emäntä  siitä  välitä, mokomakin  lökäpöksy – aina  se  pahuksen  piippukin  leukapielessä. Oikein  siinä  Mansikin  silmiin  vesi  herahtaa, kun  se  pölläyttää  siitä  piipustaan  oikein  muhkeat  sauhut. Ihmettelen  minä  vähän, kun  olen  radiosta  kuullut  höpinöitä  siitä  ilman ym.  puhtaudesta, jotta  eipä  oo  puheet  menneet  perille.
         
Se  on  kyllä  eri  mukava  asia, kun  se  isäntä  osti  talvella  sen  radion  sinne  navettaan. Mikäpä  on  Mansikin  köllötellä – maha  ruokaa  pullollaan – purkka  poskessa – silmät  laiskasti  lupsahdellen – hyvää  musiikkia  kuunnellen. Niistä  sanoista  ei  meikäläinen  kaikkea  ymmärrä, vaan  eipä nuo  viisaammatkaan….Kerrankin  kuulin, kun  yhdessä  laulussa  oli  semmoinen  sana, jonka  isäntä  vinkaisee, kun  se  on  oikein  vihainen. Emäntä  sitä  ihmetteli, että  kuulikos  hän  nyt  ihan  oikein. Mitähän  se  siinä  oikein   tarkoitti.
         
Niinpähän  se  kohta  on  tää  niittykausi  ohi  ja  alkaa  se  pitkä  navettakausi. Eilen  näin, kun  hanhiparvi  matkusti  etelään  päin. Siinä  oli  pistetty  reput  pykälään  ja  lähdetty  oikein  joukolla  etelän  maille. Lähti  se  keväällä  Heluna – lehmä  ison  kuorma-auton  kyytiin, vaan  eipä  oo  takas  tullut. Varmaan  pääsi  pitkälle  matkalle.
         
Lapsetkin  alkoivat  koulunkäynnin, niin  että  syksyssä  ollaan. Tuolta  vähän  matkan  päästä semmoinen  Simo – poikakin  aloitti  ensimmäisen  vuoden.  Eka – päivänä  se  poloinen  taapersi  kotiin  päin  jalat  harallaan, housut  märkänä. Pieni  kun  on  vielä, ei  ollut  muistanut  hoitaa  koulussa  lähtiessään   asioitaan. Sais  nuo  ihmislapsetkin  vähän  kauemmin  olla  kotonaan  äitinsä  hoivissa.
         
Radiossa  ovat  kiistelleet  semmoisestakin  aiheesta, että  pitäiskö – vaiko  ei,  jonkin  Arafatin  tulla  Suomeen. Näin  lehmän  järjellä  ajatellen  olis  ihan  yks´ hailee  tulisko  vai  nou. Mutta  nuo  ihmiset  ne  jaksaa  jauhaa  jonnin  joutavia  asioita. Niin kuin  nyt  sekin, että  mitä  joku  Reigan  sanoo. Meillä  lehmä  sanoo  ammuu – ja  toinen  vastaa  samalla  mitalla  ammuu. Eikä  meillä  muutenkaan  riidellä, eikä  tarvita  mitään  atomipommiloita. Jokaisella  on  omat  pommit, jotka  läjäytetään  navetan  lattialle. Siitä  isäntä 
ne  korjaa  pois  ja  ajaa  pellolle. Niin  yksinkertaista  se  on  lehmän  elämä. Pystyispä  ihmiset  samaan, niin  loppuisi  joutavat  kuhinat  ja  kahinat.
                                                
Mai-Lis  Könönen

          

torstai 7. toukokuuta 2015

Vanha Vökäle

VANHA  VAIVAINEN  VÖKÄLE
KOLLI  KUNNOTON  KUTALE
TEPSUTTI  TERVEYSKESKUKSEHEN
ARVAUSKESKUKSEEN  ASTELI
ANOI  ARMOA  ANKARASTI
VAATI  VARTEN  VAIVOJANSA
VOITEET  VARTTA  VETREYTTÄMÄÄN
KIPUIHIN  KIPAKAT  KAPSELIT
JOTTA  JAKSAIS´ JOUTEN  OLLA
PÄIVÄT  PITKÄT  PÖTKÖTELLÄ
LAITTOI  LÄÄKÄRI  LATINGIN
REILUN  RESEPTI-RÄTINGIN
TÄLLÄPÄ  TULET  TERVEEKS´ TAASEN
EIKÖPÄ  ENTISTÄ  EHOMMAKS´
KELPAA  KOLLIN  KÖLLÖTELLÄ

UNEEN  UUPUA  USEINKIN

MaiLis Könönen

Kilpakosijat

KAKSI  KOMEETA  MAALISKUUN  KOLLIA
TOINEN  PUUSSA - TOINEN  ON  JUURELLA  PUUN
PUUSSA  ISTUVA  LAULELEE  MOLLIA
TOINEN  LURITTAA  DUURISSA  LUMOISSA  KUUN
KOLLI  VAHVEMPI - VIEKAS  TUO  KELVOTON
RYÖSTI  TOISELTA  IHANAN  MORSION
SITTEN  KIIPESI  PUUHUN  SE  LAULAMAAN
KAIKKEIN  KUULLEN  NÄIN  YLISTI  ARMASTAAN

HÄLLÄ  TURKKI  KUIN  PUHDASTA  KULTAA  OIS
JOSTA  YHTÄÄN  KARVAA  EI  IRTOO  POIS
VIIKSET  NAAMASSA  HERKÄSTI  VIPATTAA
HÄNTÄ  KIILTÄEN  KIEMURTAA - TRALLALLAA
LAULUÄÄNIKIN  PARHAASTA  PÄÄSTÄ  ON
SILLÄ  SAADA  VOIS  VAIKKAPA  PALKINNON
VIRTAVIIVAINEN  ON - TOTTA  TOSIAAN
MINUN  ARMAANI  TUO - KERTAKAIKKIAAN


                      KYYNEL´ VIERÄHTI  POSKELLE  HYLJÄTYN
                      SISU  KASVOI - NO  TUOTAKOS  HYVÄKSYN
                      TULE  ALAS  RONTTI - NIIN  HÄNTÄS´ SYÖN
                      VANHAN  NAHKASI  REIKIÄ  TÄYTEEN  LYÖN
                      KOLLIT  YHTENÄ  PALLONA  PYÖRIVÄT  NIIN
                      SEKOS  KARVAT - DUURIT  JA  MOLLIT  SIIN
                      VAAN  KESTÄISSÄ  TAPPELUN  TULISEN
                      NEITO  SULHOKSEEN  OTTIKIN  KOLMANNEN


KAULAA  VENYTTI - HÄNTÄÄKIN  PÖRHISTI
KOVIN  HENNOLLA  ÄÄNELLÄ  TIEDUSTI
MISTÄ  HERROILLE  TAPPELU  TULLUT  ON
MENO - MOUKUNA  TÄÄLLÄ  ON  HERVOTON
KOLLI  LOUKATTU  KARJUI - KUULES  KUOMA
OISKO  NAINENKIN  LUOJAMME  KÄTTEN  LUOMA
SITTEN  PAISKATTIIN  TASSUA - KAUNAT  POIS

EIHÄN  YHDESTÄ  KOLMELLE  RIITTÄÄ  VOIS

MaiLis Könönen

Kevään Tullessa

SUA TERVEHDIN KEVÄT POHJOLAN
SULLE EHDOITTA ANTAUDUN AIVAN
TOIVON UUDEN KUN ANNAT RINTAHAN
SILLOIN PALKITSET OOTTAJAN VAIVAN

AAMUAURINKO TAKAA METSIKÖN
ISKEE SILMÄÄ - JA KOHTA NAURAA
PIAN MENTYÄ KYLMÄN TUOKION
MINÄ KASVATAN RUISTA JA KAURAA

NYT JO NOUSKAA VUOKOT JA KROOKUKSET
TEITÄ SILMÄ NIIN KATSELLA KAIPAA
PIENET LESKENLEHDET NIIN SULOISET
HERÄTKÄÄ - KEVÄT TULLA JO TAITAA

KEVÄTRIEMUA LINTUIN LAULUT SOI
SIIN´ ON KUOROSSA ÄÄNTÄ - JOS TOISTA
ON SE ONNI KUN LUOJAMME KEVÄÄN LOI
KENPÄ MEISTÄ OIS KEKSINYT MOISTA

NYT KUN YÖTKIN VALOISAT TÄÄLLÄ ON
ELO ON NIIN KUIN AINAISTA JUHLAA
KEVÄT ONKIN VILLI - JA VALLATON
KUN SE AARTEITAAN AULIISTI TUHLAA

VERI KULKEE KUOHUEN VANHANKIN
KUTEN UUTENA - NOUSEE TAAS JALKA
HYMY HALLAN PIINAAMIIN KASVOIHIN

HERSYY JOSTAKIN JUONTEIDEN ALTA

MaiLis Könönen

Kevään Kohinaa

LÄNSITUULI VIESTIN TOI
PIAN KEVÄT TULLA VOI
SATAA VETTÄ - SULAA LUMET
KEVÄISIKSI MUUTTUU UNET
LESKENLEHDET MAASTA KURKKAA
KORISTELLEN AITAN NURKKAA
LEIVON LAULU ILMAN TÄYTTÄÄ
AURINKOINEN NAAMAA NÄYTTÄÄ
HIIRENKORVAT HOUKUTELLEN
KROOKUKSETKIN HERÄTELLEN
PUROT JUOKSEE JOLKOTELLEN
VAPAUDESTA NAUTISKELLEN
JÄISET KAHLEET TAAKSE JÄIVÄT
UNHOITTUIVAT PAKKASPÄIVÄT
PEIPOT VIRREN VIRITTÄVÄT
KEVÄTSÄÄTÄ YLISTÄVÄT
EIPÄ HAITTAA HALLA - ROUTA

ON TAAS KEVÄT - LÄMMIN - POUTA

MaiLis Könönen

Kevään Ihana Tauti

KEVÄTKONSERTTI  PIENTEN  LINTUSTEN
ON   TAATUSTI  VERTAANSA  VAILLA
KENPÄ  MEISTÄ  KUINKAKIN  LAULELLEN
LIRUTTELISI  PEIPPOSEN  LAILLA
ON  SE  KEVÄÄN  KOHINA  KAIKKINEEN
JOKA  VUOTINEN  VAKAVA  TAUTI
OTA  VASTAAN  SE  KAIKKINE  METKUINEEN

HILJAA  KUUNTELE – MAISTELE – NAUTI

MaiLis Könönen

Keväälle

ON  KEVÄT  IHANAA  AIKAA
SIINÄ  AJASS´ ON  SULOISTA  TAIKAA
SYNTYY  UUTTA – HERÄÄ  VANHAKIN  ELOON
SAATTAA  VERSOJA  PUHJETA  MELKEINPÄ  KELOON
KUN  AURINKO  LOISTAA – SE  LUONTOA  HELLII
JA  MEIDÄNKIN  ELOA  LÄMMÖLLÄÄN  LELLII
SE  ANKEILLE  PÄIVILLE  KYYTIÄ  ANTAA

JA  VÄLKKYVIN  SIIVIN  MEITÄ  ETEENPÄIN  KANTAA    

Kevät ja Sinisiipi


KEVÄTAAMU NIIN HILPEÄ KOITTI
KIURUT NIITYLLÄ LAULOI  JA SOITTI
SINISIIPI NYT KOLOSSA KELON
SAIKIN KEVÄÄLTÄ UUDEN TAAS ELO

NOUSI - TIRKISTI TAIVASTA - MAATA
ENKÖ LENTOON JO LÄHTEÄ SAATA
JA SE OIKAISI SIIPEÄ - TOISTA
IRTI KUOLEMAN KAHLEISTA NOISTA

SIITÄ LENNÄHTI LÄHEISEEN KORTEEN
TAAKSE JÄI AIKA TALVISEN HORTEEN
JA SE LENTELI VAIN VAILLA MÄÄRÄÄ
 KUTEN JÄRJETÖN - HOSUU JA HÄÄRÄÄ

NÄIN SE RIEMUITSI PÄIVÄSTÄ KEVÄÄN
KATSOI AURINKOON NIIN HYMYILEVÄÄN
PURON JUOKSUA SEURAILI HETKEN
TEKI RENTUKAN KUKKAAN JO RETKEN

SINISIIPI NIIN KIIHKEESTI ELI
LAULU PEIPPOSEN HELKÄHTELI
JA SE RIEMUITSI - TANSSI JA LIITI
PIENI PERHONEN - SINISIIPI

PÄIVÄ JUMALAN IHANA - LÄMMIN
KAIKEN ELÄMÄÄN SAI KIIHKEÄMMIN
LUONTO TAAS TALVIUNESTA HERÄÄ
KOHTI AURINGON KULTAISTA KERÄÄ

VAAN KUN PÄIVÄ JO ILTAHAN EHTI
PUTOS PERHO - KUIN KUOLLUT LEHTI
ÖINEN PAKKANEN KAVALA HIIPI
JA NIIN KATKESI PERHOLTA SIIPI

PÄÄNSÄ PÄIN PÄIVÄNLASKUA KÄÄNSI
VIIME VOIMILLAAN HENNOSTI ÄÄNSI
JÄTÄN TEILLE TÄÄN IHANAN KEVÄÄN
SYLIIN HÄMÄRÄN HELMEILEVÄÄN

MINÄ SIIRRYN JA KIITÄN TÄSTÄ
KEVÄTPÄIVÄSTÄ NIIN LÄMPIMÄSTÄ
ELON PITUUS EI TÄRKEIN  - VAAN LAATU

JOKA HETKESTÄ JOTAIN ON SAATU

MaiLis Könönen

Syystunnelmia

Syksy saapuu – lehdet putoo
kuolee kedon kukka
hämärä kun verkon kutoo
nukkuu nurmen nukka

Syksyn tuulet – kylmät soittaa
jäätyy järven pinta
uusi kevät kohta koittaa
uskoo ihmisrinta
Vanhan kelon kolosissa
perhon toukat nukkuu
uusi loisto siemenistä
saa – kun käki kukkuu
Jaksa – jaksa sydän pieni
kohentele pesää
kaamoksessa kulkee tieni
kohti uutta kesää.

Mai-Lis Könönen

Syksy

Sataa – sataa, aika verkalleen mataa
Hämärää ja toivotonta
sadepäivää monen monta
kulkee samaa rataa

Tuulee –tuulee, syksyn laulun jo kuulee
tuuli pilvilampaitaan
ajaa – piiskaa voimallaan
metsän reunaan kuolee

Pakastaa – pakastaa, kuolee kukka – jäätyy maa
linnut lentää etelään
kauas – kauas lämpimään
niin – ne vain matkustaa

Sataa lunta – sataa lunta
aivan uusi valtakunta
valkoinen ja hiukan arka
äsken musta pellon sarka
uinuu talviunta

Rakastaa – Rakastaa, täytyy – kun niin pakastaa
ettei jäädy sydän pieni
niin kuin metsikössä sieni
pian kevät saa

Mai-Lis Könönen

Syksyn Satu

Uupunut kesävanhus ottaa matkalaukkunsa ja lähtee
kävelemään kohti etelää. Hän kuulee takanaan virkeän
syyspuhurin hilpeän huohotuksen ja kiirehtii
askeleitaan. Puiston ohi kävellessään hän vilkaisee
välinpitämättömästi viimeisiin ruusunnuppuihin, jotka eivät
ehtisi aueta ennen kuin hallanpoika tulee ja taittaa ne. Eipä
se häntä enää liikuta. Tässä on rehkitty jo aivan tarpeeksi ja
eletty oikein olan takaa. Nyt joutaa vanhus etelään
lepäämään
Sitten kun kevät on ajanut talvivanhuksen napapiirin
taakse, lähtee etelästä nuori kesä kohti pohjolaa.
Syyspuhuri on intoa täysi. Se pyörittää puiden latvoja
aivan vimmatusti voimainsa tunnossa, tempaisee nurin
vanhan kelopökkelön ja tuhahtaa: Mitäs tuijotat, pois tieltä.
Se puhaltaa kylmää huurua ympärilleen ja touhuaa
innoissaan väripyttyjen ja pensseleiden kanssa. Puiden
lehdistä tulee punaisia, keltaisia, oransseja, kirjavia, hennon
vihreitä ja vaikka mitä. Se osasi maalata niin kauniisti, ettei
muilla leveysasteilla nähdä sellaista koskaan. Puiden latvat
leimusivat keltaisesta tulipunaiseen Pää kallellaan se
pysähtyy hetkeksi katsomaan työnsä tulosta, nyökkää
tyytyväisenä ja jatkaa matkaansa.

Järven rannalle tultuaan se ottaa mahtavan vauhdin ja
ryntää kohti toista rantaa. Mennessään se nostattaa valtavat
vaahtopäiset aallot ja karjuu kalastajalle, joka on
verkkojensa nostopuuhissa. Se tempaisee veneen laidasta
niin, että se meinaa ihan kaatua. Merellä se ravistelee
riemuissaan laivoja niin, että ihmiset laivoissa tulevat oikein
huonovointisiksi.
Sillä on valtava kiire. Kaikki on saatava valmiiksi ennen
pakkasherran tuloa. Se ajaa pilviä sellaisella vauhdilla, että
ne ehtivät heittää vain hätäisen vesikuuron mennessään.
Aurinkokin vilkaisee kummissaan moista menoa pilven
raosta. Laitumilta se ajaa karjan navettoihin ja kesäasukkaat
pakkaavat kiireen vilkkaa kimpsunsa ja kampsunsa ja
suuntaavat autoillaan kohti kaupunki-kotejaan.
Karhut alkavat katsella koloja talviunilleen. Oravat
keräävät kiireisesti tammenterhoja talvivarastoihinsa.
Kaikilla on kova kiire.
Lopulta syyspuhuri kyllästyy katselemaan maalaamiaan
lehtiä ja alkaa ravistella niitä maahan. Vihaisesti se
juoksuttaa niitä pitkin teitä ja pihoja. Kun vihdoinkin puut
ovat aivan tyhjät, on se ihan uupunut. Se kömpii levolle
kallion koloon ja antaa tietä pakkasherralle, joka odottaakin
jo kärsimättömänä vuoroaan. Pakkanen tulee ja puhaltaa
järvelle, joka muuttuu hetkessä kiiltäväksi peiliksi. Puiden
oksat saavat ylleen puhtaan, valkoisen unipuvun. Luonto
hiljenee ottamaan vastaan talven jäiset kahleet.


Mai-Lis Könönen